Väsähtänyt prässikone koki todellisen ryhtiliikkeen Pirkanmaalla

FennoSteel on parkanolainen konepaja, joka tunnetaan pakoputkien, äänenvaimentimien ja ohutseinäisten teräsputkien erikoisosaajana.

Keväällä 2024 yrityksessä kävi selväksi, että talon vanha epäkeskoprässi ei enää täyttänyt laatu- ja tuotantovaatimuksia. Pakoputken äänenvaimentimen osia tekevä kone ei ollut samanlainen ”luottopakki” kuin vielä takavuosina.

”Prässissä oli erilaisia ongelmia halutun materiaalisyötön tarkkuuden saavuttamisessa, eikä sillä enää voinut tehdä kaikkia töitä, kuten aiemmin”, muistelee tuotantojohtaja Miiro Kuusikko.

”Koneen varmuus ei ollut sillä tasolla, missä sen pitää olla – joten aloimme tutkia eri vaihtoehtoja.”

Yksi mahdollisuus oli tietysti uuden prässin hankkiminen, mikä voisi muodostua varsin hintavaksi peliliikkeeksi – mutta entä jos vanhan koneen pystyisi vielä ”herättämään henkiin” – Tämä optio vaati tarkempaa tutustumista.

”Prässin vanha ohjaus oli hyvin yksinkertainen ja tiesimme, että se on kokonaan uusittava, mikäli homma halutaan saada toimimaan”, toteaa Kuusikko.

Ohjauspaneeli, jolla hallitaan kaikkia toimintoja. Ohjaus on suojaseinien ulkopuolella, joka lisää turvallisuutta entiseen nähden.

Kokonaisvaltainen upgrade

Kuusikko päätyi pian puheisiin Korjauspartnereiden kanssa, joilla oli vaadittavaa raudanlujaa koneosaamista – ja valmis suunnitelma.

”Uskoimme, että modernisointiprosessin kautta – johon kuuluu täysimääräinen automaatio- ja sähköpäivitys – epäkeskoprässi pystytetään kunnostamaan niin, että tehot saadaan takaisin”, toteaa Toni Ryhänen, Korjauspartnerien Pirkanmaan aluejohtaja.

”Katsoimme myös, että elinkaarta laitteelle voidaan saada vielä huomattavasti lisää”, hän lisää.

Diili tehtiin ja Korjauspartnereiden ”konekuiskaaja” Ville Huuhtanen sai toimeksiannon. Huuhtanen alkoi koodata ohjelmistoa, jonka avulla koneen ohjaus toteutetaan entistä paljon tehokkaammin.

”Työssä lähdettiin liikkeelle aika lailla nollasta ja ohjelma rakentui pala palalta”, Huuhtanen kertoo keväällä 2024 alkaneesta urakasta.

”Prässistä haluttiin nopeampi ja tarkempi, sekä haluttiin säästää prässin paineilmakytkintä muuttamalla prässin liike jatkuvatoimiseksi”, kertoo Huuhtanen.

Ei enää jatkuvia stoppeja

Prässi on alkujaan ollut ainoastaan releohjattu, mutta sittemmin se oli jo päivitetty logiikkaohjauksella. Edellinen logiikkaohjaus ohjasi prässiä työkierroittain, mikä kuormitti prässin paineilmakytkintä tarpeettomasti jatkuvine pysähdyksineen.

”Uudella ohjauksella muutettiin prässin liike jatkuvatoimiseksi, jolloin prässi liikkuu pysähtymättä ja pellin katkaisu sekä valmiin kappaleen poisto tapahtuu prässin paikkatiedon perusteella ilman, että prässiä tarvitsi pysäyttää välillä”, Huuhtanen kuvailee.

”Tämä säästää paineilmakytkintä, sekä nopeuttaa koneen toimintaa merkittävästi noin kaksinkertaiseksi.”

Epäkeskon pyörimisliikkeen anturointi toteutettiin pulssianturilla, jonka ansiosta työsykliin saatiin lisää nopeutta.

Koneen sielunelämä tutuksi

Johtotähtenä Huuhtasella oli asiakkaan toivomus siitä, miten koneen pitäisi toimia. ”Piti ymmärtää, mikä on asiakkaan tarve ja se, mitä laite tekee”, hän summaa.

Projekti vaati paljon kovan luokan ohjelmisto-osaamista. ”Softan suunnittelu oli täysin kustomoitua alusta loppuun”, vahvistaa Huuhtanen. Lisäksi Korjauspartnerit hankkivat automaatioon tarvittavat komponentit ja tekivät myös sähkösuunnittelun.

Prässissä voidaan käyttää kymmeniä eri työkaluja erilaisten kappaleiden valmistukseen. Näistä työkaluista ns. jonotyökalut vaativat käyttäjän läsnäoloa ja ohjausta, kertoo Huuhtanen.

”Nykyiseen ohjausjärjestelmään lisäsimme puoliautomaattiajon, joka vähentää prässin jonotyökalua käytettäessä käyttäjän tekemiä nappien painalluksia yhteen kolmasosaan entisestä, sekä nopeuttaa työkiertoa merkittävästi”, toteaa Huuhtanen ja tarjoaa esimerkin: jos ajatellaan vaikka 5 000 kappaleen erää, niin nappien painalluksia tulee melkoinen määrä vähemmän.

”Suunnittelimme myös uuden käyttöliittymän (HMI)”, hän lisää.

Tavoitteet täyttyivät kirkkaasti

FennoSteelin paikallinen sähkö- ja automaatiokumppani auttoi käytännön toteutuksessa. Heinäkuussa 2024 projekti oli valmis.

”Saimme modernisaatiosta sen, mitä lähdimme hakemaan. Automaation kautta koneen nopeus, tarkkuus ja toimintavarmuus on parantunut”, toteaa tyytyväinen Miiro Kuusikko.

”Päivityksen myötä koneen elinkaarta on viety paljon eteenpäin ja sen ohjaus on jätetty avoimeksi, joten voimme itsekin tehdä siihen säätöjä tarvittaessa.”

Kuusikko kiittelee Korjauspartnerien väkeä hyvästä ja luontevasta asiakaspalvelusta projektin eri vaiheissa.

”Kun asioita on käyty läpi, ne on saman tien ymmärretty ja toteutettu toivotusti. Toiminta on ollut hyvin asiakaslähtöistä.”

Kilpailuetua digitaalisuudesta

Vuoden vaihteessa 2025 Huuhtanen teki koneeseen vielä kevyen tarkastuksen, eliminoi jokusen softabugin ja vaihtoi piirikortteja. ”Nopeuden ja tarkkuuden lisäksi myös koneturvallisuusasiat on päivitetty ajan tasalle”, hän huomauttaa.

Tuotantojohtajana 12 vuotta toiminut Kuusikko tietää, että kehittyneet ohjausjärjestelmät, automaatio ja muut digityökalut tarjoavat kilpailuetua konepajoille.

”Niiden rooli pajoilla tulee jatkuvasti lisääntymään”, hän uskoo.

FennoSteelin ja Korjauspartnerien hyvin alkaneelle yhteistyölle kaavaillaan jo jatkoa:

”Mielessä on jo yksi uusi projekti, jossa hyödyntäisimme mielellämme Korjauspartnerien ammattitaitoa”, paljastaa Kuusikko.

FennoSteel

  • vuonna 1985 perustettu kotimainen konepaja
  • tuotantolaitos ja logistiikkakeskus sijaitsevat Pirkanmaalla Parkanossa
  • pakoputkien, äänenvaimentimien ja ohutseinäisten teräsputkien erikoisosaaja
  • toimittaa vuosittain 680 000 pakoputkistoa ajoneuvo- ja työkonekäyttöön
  • logistiikkakeskuksessa on 560 000 lähetysvalmista osaa
  • ohutseinäputkien vuotuinen tuotantomäärä 2 350 km

Onko kiinteistönne remontointi ajankohtainen? Lue lisää ja käänny puoleemme, palvelemme maanlaajuisesti!